Jokainen on varmastikin jo tässä vaiheessa rutinoitunut uimahallissa kävijä, mutta ainakin itseäni askarruttaa, jos esimerkiksi allas on täynnä väkeä ja joka radalla on enemmän kuin kaksi uimaria. Miten päädyissä tulisi olla ja kuinka väistämisen kanssa tulisi menetellä? Ja kuinka sen uintiohjelman saa mukaansa siihen altaan reunalle kastelematta sitä?
Suomen Uimaliiton sivuilla on erittäin hyviä ohjeita ja muun muassa tämä uima-allasetiketti:
Suomen Uimaliiton sivuilla on erittäin hyviä ohjeita ja muun muassa tämä uima-allasetiketti:
- Samalle radalle mahtuu jopa kymmenkunta uimaria, kunhan kaikki ottavat riitävissä määrin toisensa huomioon. Toisaalta kolmekin uimaria radalla voi olla liikaa, jos ei osata käyttää tilaa oikein.
- Uima-altaan radoilla on oikeanpuoleinen liikenne. Tämä tarkoittaa, että on yritettävä pitää kaikki raajansa radan oikealla puoliskolla ja oman radan puolella, varsinkin kun on vastaantulijoita.
- Altaan päädyssä levätessä on jätettävä altaan päädyn keskikohdalle muille riittävä tila käännöksen tekemiseen. Tämä tarkoitaa, että on siirryttävä välittömästi päätyyn saapumisen jälkeen aivan rataköyden viereen. Rataköyden vieressä voi levätä kauempanakin altaan päädystä, kaikkien ei tarvitse nojata altaan päätyyn.
- Aina kun on mahdollista, kannattaa valita rata, jolla uidaan suunnilleen samaa vauhtia kuin itsekin ui. Tällöin ohitustarve ja samalla törmäysriski vähenee.
- Jos on tarpeellista ohittaa edelläsi uiva, tarkista, onko vastaantulevia uimareita, ja sitten läpsäytä kevyesti edelläsi uivan jalkapohjaa merkiksi ohitusaikeistasi. Ohitettavan olisi aiheellista hivenen hidastaa vauhtiaan ohittamisen helpottamiseksi. Mikäli haluat päästää perässäsi uivan ohitsesi, vaikkei hän ole antanut merkkiä ohittamisaikeesta, sinun kannattaa uida päädyssä vasemmanpuoleiseen reunaan, (pysähtyä) ja antaa toisen mennä käännöksessä ohitsesi.
Sitten oma hyväksi havaitsemani vinkki. Uintiohjelma pysyy kätevästi mukana ja lukukelpoisena esimerkiksi minigrip -pussissa tai muovitaskussa! Näin kapasiteetin voi keskittää matkan laskemiseen ohjelman muistelun sijasta! ;)
Jos heräsi kysymyksiä tai kommentteja, niin niistä voidaan keskustella esimerkiksi tämän postauksen kommenttiosastolla!
Jos heräsi kysymyksiä tai kommentteja, niin niistä voidaan keskustella esimerkiksi tämän postauksen kommenttiosastolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti