Triahtlonkoulun suunnittelu on edennyt tasaiseen tahtiin ja suunnitelmat alkavat olla valmiit aloitusviikonloppua varten. Kuluneella viikolla olemme mainostaneet koulua paikallislehdissä ja Savon Sanomien urheilumuistiossa. Tuloksena onkin ollut mukavasti ilmoittautumisia ja koulu alkaa olla puolillaan osallistujamäärän suhteen. Paikan varmistamiseksi kannattaa siis laittaa sähköpostia Olli-Matille pikin miten( omvanhatapio ( a ) hotmail . com. )
Paikallislehdet ovat olleet myös kiinnostuneita triathlonkoulustamme. Olimme tänään tekemässä juttua Savon Sanomiin koulun valmisteluista, joka on luettavissa lähi päivinä. Tämän lisäksi myös Viikko Savo on luvannut tehdä aiheesta jutun ennen koulun aloitusta. Tavoitteissa on, että myös koulun etenemistä seurattaisiin paikallistan lehtien toimesta. Tarkoituksena olisi kertoa koululaisten kehittymisestä muutamaan otteeseen kevään kuluessa ja tietenkin raportoida koululaisten onnistumisista Kuopion juhlakilpailussa elokuun alussa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti